VerkkokauppaKirjaudu

Editan oppikirjailija palkittiin Educa-messuilla

Suomen tietokirjailijat ry on palkinnut ansioituneita oppikirjailijoita Educa-messujen yhteydessä. Palkittujen joukossa on Editan oppikirjailija Petri Paavilainen.

Filosofian tohtori Petri Paavilainen on yliopistonlehtori Helsingin yliopiston psykologian ja logopedian osastolla. Hänen erikoisalaansa on kognitiivinen neurotiede eli aivojen tiedonkäsittelyn tutkimus, ja hän on julkaissut oppikirjojen ohella tutkimusartikkeleita ja tietokirjoja.

Petri Paavilainen aloitti oppikirjailijana 2000-luvun alussa lukion psykologian Persoona-sarjassa. Sarja oli tunnettu asiantuntevana ja luotettavana psykologian oppimateriaalina. Petri Paavilainen oli sarjassa kantavana voimana, joka omien asiantuntijaosuuksiensa lisäksi huolehti siitä, että kokonaisuudesta tuli selkeä ja johdonmukainen.

2010-luvun alussa Petri Paavilainen laati tekijäryhmän jäsenenä uutta lukion psykologian oppimateriaalia, Skeema-sarjaa, jonka keskeisenä ajatuksena on auttaa ymmärtämään psykologiaaja soveltamaan sitä arkielämään. Hän oli vuosina 2016–2017 mukana myös uudistamassa Skeema-sarjaa lukion uuteen opetussuunnitelmaan ja myötävaikutti osaltaan siihen, että Skeemasta tuli hyvinsuosittu lukion psykologian oppimateriaali. Parhaillaan hän on mukana uudistamassa Skeemaa tulevaan vuoden 2021 opetussuunnitelmaan.

Petri Paavilainen on kirjoittanut myös lukion ja korkeakoulujen oppikirjan Psykologian tutkimustyöopas (2012) sekä tieto- ja oppikirjan Toimivat aivot. Kognitiivisen neurotieteen perusteita (2017).

Petri Paavilainen on oppikirjatyössä väsymättömän tarkka ja asiantunteva. Hän tuo aina esiin sen, miten uusi psykologian tutkimus tarkentaa tai korjaa aiempia tietoja, ja että on asioita, joista ei vielä ole luotettavia tutkimustuloksia. Kognitiivinen neurotiede ei ole helposti lukijalle selitettävä aine, mutta Petri Paavilaisella on hieno kyky kirjoittaa monimutkaisistakin asioista kiinnostavasti ja ymmärrettävästi.

Suomen tietokirjailijat ry:n myöntämät Oppikirjailijapalkinnot jaetaan vuosittain opetusalan Educa-messuilla. 8 000 euron suuruiset palkinnot myönnetään tunnustuksena laajasta ja ansiokkaasta oppiteostuotannosta, ja ne rahoitetaan Kopioston keräämillä tekijänoikeuskorvauksilla. Tänä vuonna messut järjestettiin 24.–25.1. Helsingin Messukeskuksessa.

Palkinnonsaajista päätti Suomen tietokirjailijat ry:n hallitus, johon kuuluivat vuonna 2019 puheenjohtaja Markku Löytönen, varapuheenjohtaja Tuula Uusi-Hallila sekä jäsenet Markku Heikkilä, Päivi Kosonen, Kai Myrberg, Anne Mäntynen, Rainer Oesch, Jussi Pakkasvirta, Annamari Saure ja Timo Tossavainen

Tykkäsitkö? 0