Snellman-portaalissa 25 000 sivua digitalisoitua aineistoa

Edita Publishingin yhteistyössä Snellman-instituutin kanssa suunnittelema ja toteuttama Snellman-portaali luovutettiin Snellmanin päivänä perjantaina 12.5.2017 Kuopiossa asiakkaalle. Sivusto on ollut auki jo vuodesta 2014 lähtien, mutta vuosien mittaan sivustoa on täydennetty ja kehitetty sekä sisällöllisesti että teknisesti.

Sivustolle on digitalisoitu noin 25 000 sivua Snellmanin koottujen teosten sisältöä sekä ruotsiksi että suomeksi. Sivustolla toimii vapaa sanahaku, ja lisäksi sisältöä voi hakea henkilön tai paikkakunnan nimellä sekä asiasanoja erilaisten termien avulla. Sivusto on kaikille avoin, ja sitä voi selailla kaikilla päätelaitteilla.

Sivuston päätoimittajana toimii Edita Publishingin asiakajohtaja, dosentti, VTT Raimo Savolainen, joka on myös kirjoittanut Snellmanin elämäkerran Sivistyksen voimalla.

Useita sivustoja työn alla

Edita Publishing on tuottanut myös muita historia-aiheisia portaaleja: P.E. Svinhufvud -sivusto kertoo Suomen itsenäistymisen tekijöistä ja vaiheista, ja Oskari Tokoin kootut teokset löytyvät omalta sivustoltaan. Lisäksi tänä vuonna julkistetaan muun muassa Anders Chydeniuksen, Santeri Alkion ja Kyösti Kallion teoksiin pohjautuvat sivustot, ja monia muita on suunnitteilla.

Suomen satavuotisjuhlavuosi on erinomainen ajankohta julkistaa näitä sivustoja. - Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhla tarjoaa erinomaisen ajankohdan arkistolähteisiin perustuvien koottujen teosten julkaisemiseen kansakuntamme arvojohtajista, itsenäisyyden perustajaisistä ja -äideistä, toteaa Raimo Savolainen.