Sairauspoissaolot - Esimiehen juridinen näkökulma

Sairauspoissaolot-teos käsittelee oikeudellisesta näkökulmasta sairauspoissaolojen hallintaa esimiehen keinoin ja antaa vastauksia käytännön ongelmiin. Kirja käsittelee aihepiiriä sekä yleisestä työpaikan menettelytapojen näkökulmasta että yksittäisen työntekijän kohdalla tehtävien ratkaisujen kannalta. Kirjassa käsitellään lisäksi työnantajan irtisanomisoikeutta sairauden perusteella, osapäiväsairauslomajärjestelyä ja korvaavan työn järjestämistä työntekijälle.

Sairauspoissaolojen määrä on kasvanut tasaisesti, mistä koituu työnantajalle ja yhteiskunnalle runsaasti kustannuksia. Kirja antaa vastauksen siihen, millä oikeudellisilla perusteilla esimies (työnantajan edustaja) voi tehdä päätöksen, onko työntekijän sairausloma palkallinen vai palkaton. Sairauspoissaoloja koskeva päätöksenteko on siirtynyt käytännön työelämässä terveydenhuollon puolelle, vaikka oikeudellisesti sairauspoissaolon palkallisuudesta päättää työnantaja. Lääkärin antama todistus on asiantuntijalausunto, lopullinen päätösvalta palkallisen sairauspoissaolon myöntämisestä on esimiehellä.

Suositun, käytännönläheisen teoksen uudistetussa laitoksessa on huomioitu erityisesti sairausvakuutuslain osasairauspäivärahaa koskevat muutokset, työterveyshuoltolain työnantajaa koskevat muutokset sekä vuosilomalain lomalla sairastamista koskevat muutokset. Lainsäädäntöä, oikeuskäytäntöä ja tutkimustietoa on seurattu syyskuuhun 2016 saakka.

Teos on suunnattu toimialasta riippumatta kaikille sekä julkisen että yksityisen sektorin organisaatiossa toimiville, joiden tehtäviin kuuluu päättää palkallisesta sairauslomasta tai seurata sairauspoissaoloja. 

Teoksen pääalueet ovat:

  • Sairaus työntekijän työntekovelvoitteen kannalta 
  • Sairaus työnantajan palkanmaksuvelvoitteen kannalta 
  • Työpaikan sairauspoissaolokäytännöt 
  • Sairauspoissaolojen ehkäiseminen 
  • Ongelmatilanteisiin puuttuminen, esimerkiksi perusteettomat sairauspoissaolot
  • Sairaus irtisanomisen perusteena

Tekijät

OTM, varatuomari Kaija Kess on perehtynyt työoikeuteen työskentelemällä aihealueeseen erikoistuneena lakimiehenä ja esimiehenä sekä yksityisellä että julkisella puolella. Nykyisin Kess kouluttaa ja kirjoittaa työelämän oikeudellisista ongelmakohdista erityisesti esimiehen kannalta. Erityisesti Kess keskittyy työnantajan ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin työsuojelun, epäasiallisen kohtelun, häirinnän ja syrjinnän varalta.

OTM Elina Laurila on työssään asianajotoimistossa erikoistunut työoikeuteen niin oikeussalissa, kuin suomalaisten yhtiöiden työoikeudellisena neuvonantajana. Nykyään Laurila työskentelee yhtiölakimiehenä Wärtsilä Finland Oy:ssä.

Tuotekuva
Hinta
69,00 € (sis. alv 10 %)
Tekijä

Kess Kaija

Laurila Elina

Saatavuus Varastossa
Sivuja 287
Julkaisuvuosi 2016
Julkaisija Edita Publishing Oy
Painos 2.
ISBN 978-951-37-6824-9
Tuotenumero 37-6824-9
Myyntierä 1
Myyntiyksikkö KPL
Kirjastoluokka 33.44
Jaa:
Muuta aiheeseen liittyvää