Pahoittelemme hitautta palvelussa. Pyrimme korjaamaan tilanteen mahdollisimman pian. Jos et pääse kirjautumaan, voit lukea peruskoulun ja lukion digikirjoja pdf-muodossa toistaiseksi täältä.

Työsuhteen päättämissopimukset 23.4. - webinaari

Milloin ja miten päättämissopimus on fiksuinta tehdä? Mitä erokorvauksesta voi sopia? Miten suhtautua salassapito- ja kilpailukieltoehtoihin? Miten viimeisin oikeuskäytäntö on vaikuttanut tilanteeseen?

Työsuhteen päättämissopimukset ovat viime aikoina olleet esillä mm. korkeimman oikeuden antaman päätöksen (KKO 2019:76) vuoksi. Tapauksessa arvioitiin kaksi tuntia kestäneen neuvottelutilaisuuden jälkeen tehty työsuhteen päättämissopimus pätemättömäksi, kun työntekijälle ei ollut varattu riittävää harkinta-aikaa eikä mahdollisuutta hankkia asiantuntevaa apua ennen sopimukseen sitoutumista.

Työsopimuksen päättämissopimuksessa on monia huomionarvoisia seikkoja, jotka tulee ottaa huomioon ennen sopimuksen tekemistä. On tärkeää, että sopimus tehdään molempien osapuolten vapaasta tahdosta, ja että sopimuksessa pitäydytään asioissa, joista voidaan työlainsäädännön nojalla sopia. Päättämissopimuksesta neuvottelemiseen on varattava tarpeeksi aikaa ja sopimusta tehtäessä on pitäydyttävä tosiasioissa. Jos sopimus tehdään väärin tai neuvottelut käydään liian nopeasti, on riskinä sopimuksen pätemättömyys. Onko yrityksessäsi oikeat käytännöt hallussa?

Tässä käytännönläheisessä koulutuksessa käymme läpi asiantuntevien kouluttajien johdolla työsuhteen päättämissopimuksiin liittyvää sääntelyä ja oikeuskäytäntöä. Koulutuksen jälkeen tiedät, miten ja missä tilanteissa päättämissopimus voidaan tehdä sekä mitä tulee huomioida sopimuksen teko- ja neuvotteluvaiheessa. Koulutuksessa käsitellään yleisimmät ongelmakohdat ja ratkaisut niihin.

Kenelle?

Koulutus on tarkoitettu kaikille henkilöstöhallinnon asiantuntijoille ja esimiehille. Erityisesti koulutus on suunnattu seuraaville:

  • Työoikeuslakimiehet
  • Henkilöstölakimies
  • Työnantaja- ja työntekijäjärjestön asiantuntija ja lakimies
  • Esimies
  • Henkilöstöpäällikkö
  • Henkilöstöjohtaja
  • HR-asiantuntija

Koulutuksessa saat vastauksen mm. näihin kysymyksiin:

  • Milloin ja miten päättämissopimuksia saa tehdä?
  • Miten suhtautua työsopimuksen solmimisen yhteydessä tehtyihin päättämissopimuksiin?
  • Mitä erokorvauksesta saadaan sopia?
  • Miten käsitellä salassapito- kilpailukielto ja houkutuskieltoehdot?
  • Mitä itse neuvottelutilanteessa tulee huomioida?

Ohjelma

8.45 Webinaariympäristö aukeaa

9.00 Tervetuloa webinaariin!

9.00 Työsuhteen päättämissopimukset:

  • Milloin ja miten päättämissopimuksia saa tehdä?
  • Päättämisperustetilanteessa tehdyt sopimukset
  • Työsopimuksen solmimisen yhteydessä tehdyt päättämissopimukset
  • Normaaliin päättymiseen liittyvät sopimukset
  • Mitä erityisiä huomioita työntekijä- tai työnantajapuolelta?
  • Sopiminen erokorvauksesta
  • Sopiminen, että muita saatavia ei ole
  • Salassapito-, kilpailukielto- ja houkutuskieltoehdot
  • Mitä huomioitavaa päättämissopimusneuvottelujen osalta?
  • Konkreettiset vinkit sopimustilanteisiin/-rakenteeseen
  • Huomioi viimeisin käytäntö, esim. KKO 2019:76

11.00 Webinaari päättyy

Kouluttajat

Jouni Kautto, asianajaja, specialist partner, Asianajotoimisto Waselius & Wist

Jouni Kautto on Asianajotoimisto Waselius & Wistin työoikeustiimin vetäjä ja työssään Jouni avustaa työnantajia niin päivittäisissä työoikeudellisissa kysymyksissä kuin erilaisissa työsuhteen muutostilanteissa. Työoikeuden ohella Jouni työskentelee säännöllisesti tietosuojaan ja verotukseen liittyvien kysymysten parissa.

OTT, VTK, Professori emeritus Seppo Koskinen, Turun yliopisto

OTT, VTK Seppo Koskinen on työoikeuden emeritusprofessori Turun yliopiston oikeustieteellisestä tiedekunnasta. Koskinen on kirjoittanut noin 500 julkaisua työoikeuden eri osa-alueilta. Hän on erikoistunut työsuhteen päättämiskysymyksiin. Seppo Koskinen on laajasti käytetty asiantuntija kaikenlaisissa työlainsäädäntöön liittyvissä asioissa.

Haluatko ilmoittautua useampaan koulutukseen?
Osallistujan tiedot
 
 
   
 
Julkisen sektorin alennukseen ovat oikeutettuja osallistujat, jotka työskentelevät valtion, kunnan tai muun itsehallintoyhdyskunnan, julkisoikeudellisen yhdistyksen, julkisoikeudellisen laitoksen tai säätiön palveluksessa.
Organisaation tiedot
Lisää osallistujia samasta organisaatiosta
Muiden osallistujien tiedot






Peruutusehdot
Koulutus voidaan peruuttaa järjestäjien taholta viimeistään kaksi viikkoa (14 vrk) ennen koulutusta, jos ilmoittautuneita ei ole riittävästi.

Voit peruuttaa osallistumisesi maksutta viimeistään 14 vrk ennen koulutusta. 14 vrk myöhemmin tulleista peruutuksesta veloitetaan 50 % koulutuksen hinnasta. 7 vuorokautta ennen koulutusta tai myöhemmin tehdystä peruutuksesta veloitetaan täysi hinta. Peruutukset on tehtävä kirjallisesti asiakaspalveluumme. Sairastapauksissa palautamme koulutusmaksun lääkärintodistusta vastaan.
Tuotekuva

AIKA

23.4.2020 klo 9.00-12.00


PAIKKA

Koulutus toteutetaan webinaarina

Webinaarin tallenne on osallistujien katsottavissa 6 kk koulutuksen jälkeen.

HINTA

Webinaari (perushinta): 290 e + alv 24% / hlö

 

Julkisen sektorin etuhinta -20% (koodilla julkinen20)

Edilex-käyttäjän etuhinta -20% (koodilla edilex20)

Credita-käyttäjän etuhinta -20% (koodilla credita20)

Lakimiesliiton jäsenetu -20% (koodilla lakimiesliitto20)

Kun ilmoitat webinaariin useamman osallistujan samasta organisaatiosta, ovat voimassa seuraavat alennetut hinnat:

2-5 osallistujaa: 220 € + alv 24% / hlö

6-10 osallistujaa: 170 € + alv 24% / hlö



Alennuskoodien alennus lasketaan perushinnasta. Alennuksia ei voi yhdistää muihin alennuksiin.


VARMISTA PAIKKASI ENNEN

9.4.2020


Lisätietoja ilmoittautumisesta: 

Asiakaspalvelu
puh. 020 450 2040
edilexpro(at)edita.fi


Lisätietoja koulutuksesta:


Koulutussuunnittelija Jenni Hänninen
Puhelin 040 860 2248
jenni.hanninen(at)edita.fi

Jaa:
Muuta aiheeseen liittyvää