Sisältöä ladataan, odota hetki...

Parempaan yritysverotukseen

Painettu kirja

Toimiva ja hyvä yritysverojärjestelmä on yhteiskunnan kannalta kokonaistaloudellisesti tehokas ja sen on toteutettava sille asetetut tavoitteet. Hyvän verotusjärjestelmän ominaispiirteisiin kuuluu myös oikeudenmukaisuus ja se aiheuttaa mahdollisimman vähän häiriöitä markkinoiden toimintaan.

Parempaan yritysverotukseen -teos liittyy TT-säätiön rahoittamaan tutkimusprojektiin, jonka tarkoituksena on ollut nostaa esiin yritysverotukseen liittyviä ongelmakohtia ja kehittämismahdollisuuksia. Teos koostuu kahdestatoista artikkelista, joiden kirjoittamiseen on osallistunut kolmetoista vero-oikeuden johtavaa tutkijaa ja asiantuntijaa.

Kirjan artikkelit on jaettu neljään teemaan. Ensimmäisessä osassa on vahvasti EU-oikeudellinen ja kansainväliseen verotukseen kytkeytyvä näkökulma, mutta ensimmäisen osan artikkeleita yhdistävät myös digitalisaation mukanaan tuomat kysymykset. Toisessa osassa käsitellään nykyistä yritysten tuloverotusta koskevaa sääntelyä ja sen kehittämistä. Teoksen kolmas osa keskittyy arvonlisäverotukseen ja sen kehityssuuntiin. Neljännessä osassa käsitellään verotuksen ennakoitavuuteen sekä veromenettelyyn liittyviä aiheita.

Sinua voisi kiinnostaa myös
Parempaan yritysverotukseen
Hinta
59,00 € (sis. alv 10 %)
Tekijä

Penttilä Seppo

Nykänen Pekka

Nieminen Martti (toim.)

Saatavuus Varastossa
Sivuja 200
Julkaisuvuosi 2019
Julkaisija Edita Publishing Oy
Painos 1.
ISBN 978-951-37-7506-3
Tuotenumero 3775063
Myyntierä 1
Myyntiyksikkö
Kirjastoluokka 33.25
Jaa:
Muuta aiheeseen liittyvää