Äidin poika. V. J. Sukselainen hyvinvointiyhteiskunnan rakentajana

Miten Vieno Johannes Saaresta kasvoi V. J. Sukselainen? Millaisen tien köyhän kyläkraatarin avioton poika kulki eduskunnan puhemieheksi, pääministeriksi ja Urho Kekkosen kavahtamaksi haastajaksi?

Teos valottaa, miten monia urapolkuja kulkenut V. J. Sukselainen jätti jälkensä suomalaiseen talous- ja sosiaalipolitiikkaan. Kirja on äidin ja pojan sekä kansalaisen ja kansakunnan kasvutarina. Se on kuvaus suomalaisesta hyvinvointiajattelusta ja -valtiosta, johon ovat vieneet tutkimattomat tiet.

Arvioita ja blogitekstejä

"Monet Sukselaisen saavutukset ovat menneet muiden nimiin. Esimerkiksi maalaisliiton kuuluisan järjestöorganisaation rakentamisessa sotien jälkeen hänen panoksensa oli vähintään yhtä tärkeä kuin legendaarisen puoluesihteerin Arvo Korsimon. 

Sukselainen ihmetteli joskus itsekin, miten hänet on unohdettu puolueen kolmen muun tohtorin rinnalla. Perttula tekee nyt hänelle oikeutta kirjalla, johon jokaisen historiaa harrastavan kannattaa paneutua."

- Timo Laaninen, Suomenmaa

Pekka Perttula: Pieni kalpea poika päätti näyttää maailmalle

Erkki Tuomioja: Äidin poika tahtoi presidentiksi 

Annelin kirjoissa -blogi 

VTT Pekka Perttula on ollut monissa luottamus- ja työtehtävissä keskustalaisissa yhteisöissä. Hän on toiminut muun muassa Suomen Keskustan puoluesihteerinä, eduskuntaryhmän pääsihteerinä ja Suomenmaan päätoimittajana.

Vuosikymmenien kokemus yhteiskunnallisista tehtävistä ja oma uteliaisuus etsiä politiikkaa kuvaavia pitkiä kaaria ovat antaneet kipinän V. J. Sukselaisen kaltaisen yhteiskunnallisen moniottelijan elämäkerran kirjoittamiselle.

Hinta
34,00 € (sis. alv 10 %)
Tekijä

Perttula Pekka

Saatavuus Varastossa
Sivuja 488
Julkaisuvuosi 2017
Julkaisija Edita Publishing Oy
Painos 1.
ISBN 978-951-37-7224-6
Tuotenumero 37-7224-6
Myyntierä 1
Myyntiyksikkö KPL
Kirjastoluokka 99.1
Jaa:
Muuta aiheeseen liittyvää