J. O. Söderhjelmin värikäs elämä. Presidenttien salaperäinen luottomies

J. O. Söderhjelm (1898-1985) toimi neljällä vuosikymmenellä RKP:n kansanedustajana ja kuusi kertaa oikeusministerinä. Hänen elämänkaarensa sivusi vuodesta 1918 lähtien monesti ja läheltä Urho Kekkosen uraa.

Söderhjelmin varsinainen elämäntyö tapahtui teollisuuden parissa, ensin vuodesta 1933 Petsamon Nikkeli Oy:n toimitusjohtajana ja vuodesta 1940 Suomen Puunjalostusteollisuuden Keskusliiton asiamiehenä. Kumpikin työ avasi huikean näköalan, ensimmäinen kansainväliseen ja toinen kotimaiseen yritysmaailmaan. Lisäksi hän kuului usean Suomessa toimivan kansainvälisen yrityksen hallintoelimiin.

Söderhjelm eli rikkaan elämän monikielisessä ja -kulttuurisessa maailmassa. Hän oli vankkumaton pohjoismaisen yhteistyön kannattaja. Vähälle julkiselle huomiolle jäänyt Söderhjelm vaikutti melkein puolen vuosisadan ajan Suomen poliittisen, taloudellisen ja kulttuurielämän ytimessä. Hän herätti ympärillään myös ristiriitoja. Söderhjelmin elämäkerta täyttää itsenäisen Suomen historiassa yhden selvän aukon. Sen myötä myös Urho Kekkosen elämäntyö tulee eräiltä osin entistä ymmärrettävämmäksi.

Teoksen kirjoittaja, VTT Esko Vuorisjärvi väitteli 1990 Petsamon nikkelin kansainvälispoliittisesta merkityksestä. Työuransa hän teki Kansallis-Osake-Pankissa/Nordeassa toimien viimeksi pankin arkistopäällikkönä. 

Sotahistorian ja Petsamon historian tutkijana Vuorisjärvi on kirjoittanut vuodesta 1970 lähtien lukuisia artikkeleita eri julkaisuihin ensisijaisesti näistä aihepiireistä. Aikaisemmin tutkimaton J. O. Söderhjelmin henkilökuva yllättää monin tavoin ja on kokonaisuudessaan kiehtova.

Tuotekuva
Hinta
34,00 € (sis. alv 10 %)
Tekijä

Vuorisjärvi Esko

Saatavuus Varastossa
Sivuja 521
Julkaisuvuosi 2019
Julkaisija Edita Publishing Oy
Painos 1.
ISBN 978-951-37-7365-6
Tuotenumero 37-7365-6
Myyntierä 1
Myyntiyksikkö KPL
Kirjastoluokka 99.13
Jaa:
Muuta aiheeseen liittyvää